Monta päivää meni jo, enkä minä kirjoittanut. Outoa..Minä olen outo.

Uudessa työpaikassa perehdytyksessä oltu ja eilen olin jo hyvin vittuuntunut. Yllättäen asia koskee palkkaa. Mitäs muutakaan tässä nyky-yhteiskunnassa, varsinkaan jos kuuntelee uutisia. Minulla on amk-tutkinto. Mutta en saa sitä vastaavaa palkka. Saan parempaa kuin moni muu, palkkaluokan ylempää, mutta en sitä mitä taulukon mukaan voisin saada. Syy: koska oen valittuna työtehtävään, jonka koulutus ei suoraan vastaa tehtävän laatua eli en tee sitä mitä mihin minut on koulutettu. Kuulemme, jos visiot toteutuu niin sitten pääsen omalle alueelleni ja saan koulutuksnei mukaisen palkan. Vituttaa kun joululta tulee vasta valmistunut sosionomi töihin, tulee työparikseni ja tehdään täysin samaa työtä ja samoilla vastuualueilla ja se saa melkein 200euroa enemmän kuussa. Vituttaa. Harkitsen oikeasti, että jos ei voida sanoa koska visiot on tarkoitus alkaa toteuttamaan niin alan etsiä taas toisella silmällä ja korvalla uutta paikkaa. Näin se menee.

Veljeni yllätti minut eilen totaalisesti. Hänen kihlatustaan tulee Te.....ki. He menevät naimisiin. Joulukuun 7pv on kyseinen tilaisuus. Aivan mahtavaa mielestäni. He ovat jo niin kauan olleet yhdessä, että heille se onni suotakoon.

Nyt lähden tekemään suursiivousta evakko asunnolle. En suostu enää olemaan aamulla -ätshhiii - silmät punaisina ja nenä kutiavana. Aivan kauhiaa. Eli järjestelen niin kauan sitä pientä kopperoa, että saan tavarat suunnilleen sellaisiin paikkoihin jossa ne eivät niin kauhiasti keräisi pölyä sekä koirien karvoja. Minä en voi elää kohta siellä. Olen kyllä miettinyt, että täytyisi alkaa tappelemaan tk:n kanssa, jotta pääsisin allergia testeihin...