Kai tämäkin kuuluu viime vuoden jatkumo sarjaan; kaiken minkä kuuluu mennä vituksi niin menee. Kai maksan tuolle yläkerran ukolle vanhoista virheistäni, mutta eikä jossain olisi jo raja? Miksi pitää mennä niin vaarallisille vesille, minun vene on aika heikko, vaikka näyttää niin kestävälle. Voisiko kaikki selvitä tyynien tuulien puhaltaessa ilman ukkoskuuroja?

Yksi aamu olin varma, että joku sanoi unessa minulle hyvästit. Olin mummolassa elämäjärvellä. Mummo tuli hakemaan minut ulkorappusilta, että tule, näytän sinulle jotakin. Hän vei minut suureen kellariin jossa oli useampi huone, hiekkamaaperällä. Oli muutamia askelmia huoneiden välissä. Yhden oviaukon kohdalla näin jotakin ja mummo sanoi' Katso. Voit kysyä jotain'. Mummon tunsin vierelläni mutten nähnyt häntä enää vaan edessäni näin haamun osan. Näin naisen lantion vasemman puolen sekä oikean puolen päästä osa kuin navetta huivista. Pimeydessä kajasti valoa jostain. Minua ei paleltanut eikä pelottanut ja kun kosketin naista, ilma/kuva olisi kuin väreillyt kuin veden pinta, kun sitä koskettaa. Minä kosketin ilmaa. Kysyin häneltä 'Eikö sinua pelotà? Eikö ole kylmä?' Hän vain vastasi 'Ei, vähän yksinäistä vain'. Unen jälkeen makasin sängylläni ja minulla oli äärettömän hyvä olla ja näin kauan tämän kuvan silmissäni. Oli hyvä ja levollinen olo.

Olen huomannut myös, että unet joissa tiedän nukkuvani, mutta tunnen kuinka olen heräämässä, ovat lisääntyneet. Uni on niin hirveä tai pelottava ja yritän oikeasti huutaa miestäni herättämään minut, mutta suusta en saa pihahustakaan ääntä. Viimeksi tunsin katsovani pimeää pyörivää pyörremyrskyä joka tuli kuin vaakatasossa kohti, katsoin sen 'sydämeen'. Tunsin joutuvani sen valtaan enkä halunnut. Yritin huutaa miehelle, että herätä minut, mutta ääntä ei tullut, henkeä ahdisti. Oikeasti. Jotenkin ihmeen kaupalla pääsin lopulta  polvilleni sängyllä ja sain valot päälle ja hiljalleen heräsin. Mutta en tarpeeksi, koska jouduin uudestaan samaan uneen. En voi kuvailla tunnetta, en osaa kirjoittaa sitä sanoiksi. Järki vain tietää koko ajan, että tämä on unta ja minun pitää/täytyy päästä hereille! Ensimmäinen tämän tyyppinen uni tuli kolarin jälkeisenä yönä ja silloin sain itseni hereille kun sain hivutettua itseni sängyn laidalle ja meinasin tippua. Muuten en herää, en jos en saa konkreettisesti tehtyä jotain. Pelkään oikeasti näitä unia. 

-huokaus-

Tässä männä viikolla on ollut mielenkintoisia aikoja. Mies oli viime viikon Espoossa taitaja-kisoissa oppilaidensa kanssa ja minä yksin pojan kanssa kotona. Minulla piti olla vuosilomapäivät ja pe juhlat naisystäville, mutta kaikki tämä kariutui kun keskivviikona kiikutin puoli yhdeksän illalla pikku miestä Oys:iin. Keuhkokuume oli tuomisina kotiin yöllä puoli kaks. Siinäpä se 'loma' sitten vierähti. Mutta kaiksita paras oli lääkäri käynnissä pojan kommentti röntgen kuvien oton jälkeen. Röntgen hoitaja aina sanoi kun alkoi kuvaa ottamaan 'vedä keuhkot täyteen niin ilmaa kuin saat, kuin sukeltaisit'. Poika oli kuulemma meinannut tokaista hoitajasedälle 'En minä osaa sukeltaa!' Komentti oli niin loistava pojalta jolla oli kuumetta 39.2, joka oli pelännyt puristaen sormeni kirjaviksi ja huutanut tarzan- huudon verikokeen oton aikana, huumori vielä tallella! Ei voi kuin hattua nostaa. Nyt poika on jo onneksi paranemaan päin, eilen oli ensimmäisen päivän koulussa.

Äiti ja Heidi kävi kuitenkin yökylässä pojan kipeydestä huolimatta ja lauanataina päästiin shoppailemaan kun mummo hoiti poikaa sen ajan. Minä tarvitsinkin jo hiukan tuuletusta, kun neljän seinän vankina oli ollut. Niinhän siinä sitten kävi, että poika jäi sinne yökylään ja pitkien pähkäilyjen jälkeen jupas-enpäs - menetelmällä päätin lähtä Titan ja hänen kaverinsa kanssa Oulun yöhön. Hyvä reissu, pääsi tanssimaan oikein sydämensä kyllyydestä. Kuitenkin kotia tulo oli toinen juttu. Saimma kuitenkin loppujen lopuksi tilataksin jonka otimme kotikylän nuorison kanssa yhteistuumin. Puolessa välissä kotimatkaa yksi pojista kysyy 'Kuka vittu se sinä oot?', toiselta pojalta. Olin luullut, että kaikki ne tuntee toisensa. Kävi ilmi ettei tyypillä ollut tietoa minne se on matkalla j aoli vain kuulemma seurannut meitä taksiin. Taksi lupasi viedä sen ilmaiseksi Ouluun takaisin, mutta Titan pois jäädessä se hyppäsikin perään ja änkesi sen kämppään ja rojahti sohvalle. Käskyistä huolimatta se ei lähtenyt siitä mihkään ja Titta soitti mule hädissään että mitä hän tekee? Minä soitin sille sinne poliisit jotka tulivat ja noutivat tyypin nukkumaan poliisilaitokselle klo 5.30. loppujen lopuksi reissu päättyi onnellisesti ja taas saatiin muistoja vanhuuden varalle. Mutta kaiken laisia tyyppejä sitä himputti maailmassa pörrää!

Nyt lähden valmistautumaan töihin. Koko päivä pihalla odottaa ja toivottavasti aurinko tulisi taas esiin, jotta naama kertoimeen tulisi hiukan lisää väriä eikä olisi niin kylmä tehdä töitä!